Tainted love

I belive that we were all born as a loving human beings. That love was installed in our “factory settings” and loving something or somebody should come easily and naturally to us… Yet, we use “love” so easily and often, we give it to the wrong people and take it from the right people, we complicate it when it shouldn’t be complicated and we leave it hanging when it should be cared for. That is what I call tainted love.

Past week was filled with lots of discussions about love and feelings with my friends. What is love? Is there anymore real love nowadays? Are all loves doomed to be tainted ones? I don’t know how about you, but I’m fearing that more often than not, love doesn’t even get to live it’s full bliss… Sooner than you know it, it’s innocence is lost. Modern world makes us believe that everything is instant, everything happens fast and easy and if it ain’t that way, rather stop waisting your time and move onto the next best thing.

Of course, there are always exceptions to the rule and there are still beautiful love stories “left around” but I can’t help shake off that feeling that it’s never been as hard to love and be loved in return as it is in this present moment. It’s as if people find it so easy to judge each other, to find the faults in one another and break something that might have been beautiful, deep and long lasting.

Lots of loves are tainted by the fear of previous scarring… What if I get hurt again? What if it doesn’t work out again? What if I completely undress myself, show myself for who I am, what I’m made of and give my heart to another person to carry it on it’s palm. Will he/ she care for it? Will he/she know how to love it rather than crush it into pieces and find only “faults” in it?

Is there anymore innocent, naive love left around? That one, special love which happens when your soul recognises another matching soul, lets them entwine each other, lets the strong river of emotions cover them up and carry them to the eternal bliss of “no-thinking, no-calculating, no-judging, no-expecting”.

Beyond the invisible? Isn’t that in a way a place where you find yourself if you open up your heart and let the love come in? That invisible place of happiness, fullfillness and strength to endure anything, power to move the mountains for one another and love selflessly where you speak with hearts rather than mouths and “pointing fingers”?

Are all loves doomed to be tainted ones? I don’t know… but I do know that I can’t and won’t ever change, I’ll always love to the fullest, give more than expected and always try to see myself in that other person. As long as we’re not open to love, as long as we’re just seeing weak sides in one another, we won’t have the time to see each other for whom we really are and we won’t be able to love and be loved in return.

Find my outfit: Jacket ( SIMILAR ), Top ( SIMILAR ), Sunglasses ( HERE ), Sandals ( HERE ), Bag ( SIMILAR )

FINNISH:

Uskon siihen seikkaan että me kaikki synnymme rakastaviksi ihmisiksi. Ja että rakkaus on asennettu meidän “tehdas asetuksiin”. Ja että se että rakastaa jotakin tai jotakuta pitäisi tulla helposti ulos itsestään… Mutta silti käytämme “rakkautta” liian helposti ja liian usein. Annamme sitä väärille henkilöille ja otamme sitä oikeilta ihmisiltä. Teemme siitä monimutkaista, silloin kun sen ei pitäisi olla sitä. Ja jätämme sen rauhaan, silloin kun siitä pitäisi huolehtia. Tätä minä kutsun turmeltuneeksi rakkaudeksi.

Kävin koko viime viikon keskusteluita rakkaudesta ja tunteista ystävieni kanssa. Mitä on rakkaus? Onko missään enää oikeata rakkautta? Ovatko kaikki rakkaudet tuomittuja turmeltuneiksi? En tiedä teistä, mutta minä pelkään että yhä useammin rakkaus ei pääse enää puhkeamaan täyteen kukkaan…ja ennen kun huomaatkaan, sen viattomuus on kadonnut. Tämän päivän maailma saa meidät uskomaan, että kaikken pitää tapahtua tässä hetkessä. Kaikki tapahtuu nopeasti ja vaivattomasti. Ja ellei näin ole. Lopeta tuhlaamasta aikaasi, ja siirry jo seuraavaan toiseksi parhaaseen ratkaisuun.

Mutta tottakai poikkeuksiakin löytyy. Ja maailmasta löytyy vielä kauniita rakkaus tarinoita. Mutta en saa pois sitä ajatusta päästäni että, koskaan ei ole ollut niin vaikeata rakastaa ja saada takaisin rakkautta niin kuin se on nyt, nykyhetkessä. Ihmisten on nykyään helpompi tuomita toisiaan, löytää toisistaan virheitä ja rikkoa jotakin mikä voisi olla kaunista, syvää ja pysyvää.

Monet rakkaudet turmeltuvat johtuen edellisten arpien pelosta…Mitä jos minuun sattuu taas? Mitä jos se ei taaskaan toimi? Mitä jos riisun itseni alasti, ja näytän todellisen minäni, sen kuka minä oikeasti olen. Ja annan sydämeni toisen kannettavaksi hänen kämmenessään. Tuleeko hän huolehtimaan siitä? Tietääkö hän kuinka rakastaa sitä? Vai tuleeko hän murskaamaan sen palasiksi, etsien siitä ainoastaan vikoja?

Onko viatonta ja naivia rakkautta enää olemassa? Sellaista eritystä rakkautta, mikä syntyy silloin kun sinun sielusi tunnistaa toisen yhteensopivan sielun. Ja antaa ne kietoutua yhteen, ja antaa vahvan tunteiden virran hukuttaa ja ja kuljettaa ne kohti autuutta. Jossa ei ole “ajattelua, laskelmointia, arvostelua eikä odotuksia”.

Nirvana. Eikö se ole se paikka mistä löydät itsesi. Jos avaat sydämesi, ja annat rakkauden virrata sisään? Se näkymätön onnen, täydellisyyden ja voiman paikka. Joka auttaa teitä kestämään ihan mitä vaan. Voimia auttaa siirtämään vaikka vuoria toistenne takia. Ja rakastaa epäitsekkäästi silloin kun puhutte sydämillä, mielummin kun “osoittaa toisianne sormilla”?.

Ovatko kaikki rakkaudet tuomittuja turmeltuneiksi? En tiedä…Mutta tiedän että minä en pysty, enkä tule koskaan muuttumaan. Tulen aina rakastamaan täysillä, ja annan itsestäni ulos enemmän kun mitä minun pitäisi. Ja yritän aina nähdä itseni toisessa ihmisessä. Niin kauan kun me emme ole avoimia vastaanottamaan rakkautta, niin kauan kun etsimme ainoastaan huonoja puolia toisistamme. Meillä ei ole aikaa nähdä toisistamme sen että ketä me oikeasti olemme. Ja emme kykene rakastamaan, emmekä vastaanottamaan rakkautta.