Introverted extrovert

I grew up in a small village, while that was a blessing because I was protected at all times and I had a huge freedom of living a carefree childhood, playing for as long as I wanted outdoors, hiding in the forest, just sitting by the sea for an hour or even staying at my friend’s place over for lunch without having to inform my family about it ( there was no cellphones but only phones and after only few phone calls around, my parents would know where I was at ). To some extent, growing up in such a small and closed community, it was a bit of problem for me later on in my life. I was scared of being introduced to new people or go out in a big group of people.

I didn’t knew that I was growing up to be an introverted extrovert… As much as I have loved to play with other kids Native Americans, build our Indian tribe and put up tents in the forest, I loved staying at home, reading a book or listening to radio and tape record my favourite songs equally much.

Sometimes, I was not as “popular” or wanted person to play or hang around with as we were growing up, because it was hard to understand why I wouldn’t wanna come somewhere on that specific day or why I wasn’t sometimes the most talkative person around… Sometimes, in high school times, while everybody from our group of friends would be going out over the weekend or in Summer to a beach party, I would sometimes rather choose to stay at home, write some poetry, draw or just watch the sky full of stars from my bedroom window and listen to my favourite band in the dark. Those were magical moments to me and as special and crucial as my memories and times spent with friends are too.

By the end of high school, I have started to feel more comfortable in speaking to unknown people or meeting a whole new group of people, but still, after such day or couple of days, I would realise that a day or two of “loneliness” is just what I needed in order to be in the balance with my inner self.

It took me a long time to realise that nothing is wrong or weird about me for being different and sometimes, wanting to just be alone from time to time in my own introverted world. It took me time to understand that it’s ok not wanting to always be the most outgoing and entertaining person around. When my extroverted side prevails, I can humbly say that I can be one of the most outgoing, talkative and funniest people to be around with and we’ll always have hell of a fun on a night out, but at the same time, when my introverted side prevails, I’ll be totally fine spending couple of days without communicating much, just being on my own and daydreaming in my own world.

So who are you? Introvert? Extrovert? Or a little bit of both, just like me? 🙂

*If you wish to buy these same sunglasses and necklace ( or similar to those ) you may use the code NATAKAR20 on https://www.ilymix.com site-wide and get 20% off at the checkout. They ship worldwide!

FINNISH:

Vartuin pienessä kylässä. Mikä oli onni. Sillä elin koko lapsuusajan turvassa, ja minulla oli vapaus elää huoletonta elämää kasvaessani. Leikkien ulkona niin pitkään kun halusin, tai piiloutuen vaikka metsään. Tai istuen ihaillen merenrannalla tuntikausia. Tai mennä ystävän luokse lounaalle, niin että minun ei koskaan tarvinnut ilmoittaa siitä kotiin etukäteen (siihen aikaa ei ollut kännyköitä, van lankapuhelimia. Ja ainoastaan pari vanhempieni soittamaa tarkistus puhelua kertoivat heille, että missä minä kulloinkin olin. Jossain määrin se seikka että kasvoin noin pienessä ja suljetussa yhteisössä sai aikaan sen. Että minun oli myöhemmässä vaiheessa vaikeuksia tutustua uusiin ihmisiin. Tai mennä ulos suuremman seurueen kanssa.

En osannut aavistaa että minusta kasvaisi sisäänpäinkääntynyt sosiaalinen henkilö. Niin paljon kun rakastinkin leikkiä inkkari leikkejä toisten lasten kanssa. Rakentaen intiaani heimoja, ja pystyttäen telttoja metsään. Rakastin kotona yksin olemista, kirjojen lukemista, radion kuuntelemista. Ja omien suosikki kappaleiden äänittämistä/kopiomista c-kasetille yhtä paljon.

En aina ollut se halutuin ja suosituin henkilö jonka kanssa leikkiä tai viettää aikaa silloin kun vartuttiin. Sillä moni ei ymmärtänyt sitä että en aina jaksanut lähteä jonnekin jonain tiettynä päivänä. Ja sitä etten aina ollut se puheliain henkilö. Joskus lukion aikoihin. Kun kaikki muut minun ystäväpiiristäni lähtivät ulos viikonloppuna. Tai menivät ranta pippaloihin. Valitsin useasti mielummin jäädä kotiin. Runoja kirjoittaen, piirtäen, katsoen huoneeni ikkunasta avautuvaa kaunista tähtitaivasta tai vaan kuunnellen suosikki bändini musiikkia pimeässä. Nämä olivat minulle taianomaisia hetkiä. Ihan yhtä lailla kuin kaikki yhdessä vietetyt ihanat hetket ystävieni kanssakin olivat.

Koin helpommaksi puhua uusien ihmisten kanssa, tai tutustua uusiin ihmisiin lukion loppussa. Mutta huomasin silti vielä sellaisten päivien jälkeen. Että päivä tai pari “yksinäisyyttä” oli tarpeen, jotta voisin taas olla oma itseni.

Kesti pitkään tajuta että siinä ei ole mitään vikaa tai ihmeellistä jos on erilainen kun muut. Ja haluaa joskus viettää aikaa yksin omassa sulkeutuneessa maailmassa. Ja se otti aikansa ymmärtää. Että aina ei tarvitse olla maailman sosiaalisin tai viihdyttävin henkilö. Voin nöyrimmin kertoa että silloin toisinaan kun minun ekstrovertti minäni pulpahtaa pintaa. Osaan olla se maailman sosiaalisin, puheliain, ja hauskin ihminen jonka kanssa on super hauskaa illanvieton yhteydessä. Mutta samaan aikaan silloin kun se minun introvertti puoli on valloillaan. Minulle ei tuota minkäänlaista ongelmaa olla pari päivää ihan rauhassa ja unelmoiden itsekseni. Ilman sen suurempaa kommunikointia.

Kumpi sinä olet? Sisäänpäinsuuntautunut henkilö? Sosiaalinen henkilö? Vai molemmat niin kuin minä?